Rekki – Käytetyt vaatteet rahaksi?

Hieman häpeissäni voin tunnustaa, että vaatekaappiani täyttämään oli vuosien saatossa kertynyt yksi jos toinenkin vaate, joiden käyttö oli muutaman ensimmäisen kerran jälkeen lähes tyystin loppunut. Koska minimalistinen elämäntapa on viime aikoina kiehtonut, olen hankkiutunut eroon useista tarpeettomista tavaroista, useimmiten erilaisten Facebook-kirppisryhmien kautta. Vaatteiden kohdalla kuitenkin mietin muutaman kerran. Mekkoja, talvivaatteita ja kenkiä on hankalaa myydä…

Kiertotalous tulee! Oletko valmis?

Todennäköisesti et. En minäkään vielä täysin. Uusi talouden malli vaatii niin perustavanlaatuisia muutoksia kulutustottumuksissa ja ajattelutavoissa, yritysten toimintamalleista puhumattakaan, ettei muutos tapahdu yhdessä eikä kahdessakaan yössä. Muutoksia on kuitenkin tapahduttava, sillä kaikki kiva päättyy aikanaan — myös maapallon kantokyky ja luonnonvarat. Olet itse asiassa ottanut jo ison askeleen kohti kiertotaloutta, kun olet klikannut itsemme sivustollemme lukemaan…

Ompele kestohedelmäpussi

Muovipussien määrää voi vähentää, jos valitsee kaupassa hedelmäpussien sijaan kestohedelmäpussin. Kestohedelmäpusseja voi ostaa suuremmista marketeista tai tilata internetistä esimerkiksi SPR:n tai Kokkimanin sivuilta. Kestopussit voi ommella myös itse käytetyistä kankaista – kiertotaloutta parhaimmillaan. Tämä kestohedelmäpussien ohje on äärimmäisen helppo ja yhden hedelmäpussin ompelee alle viidessä minuutissa. Kaikki turhat kikkailut on jätetty pois, riittää, kun osaa ommella…

Muovin kierrätyksen ihmeellinen maailma

Muovia siellä ja muovia tuolla. Kuvat valtamerillä kelluvista valtavista jätepyörteistä tai muovin peittämistä hiekkarannoista eivät ole kovin yleviä. Muovia on vaikea olla välttämättä ellei sitä tee tietoisesti.  Moni kantaa ostokset kotiin kestokassissa, mutta ostaa muovipusseja silti roskia varten. Niin teen minäkin. Hävettää myöntää, mutta mihinkään muovittomiin teemakuukausiin en ole vielä toistaiseksi osallistunut. En osaa edes täysin perustella,…