Minulla on töissä seinällä kalenteri, johon on merkitty kaikenlaisia päiviä, joista en ole koskaan kuullutkaan. Esimerkiksi maanantaina oli maailman polkupyöräpäivä, viime kuussa vietettiin maailman mehiläispäivää ja helmikuussa kansainvälistä jääkarhujen päivää. Tammikuussa on tee unelmistasi totta -päivä ja joulukuussa vaahterasiirappipäivä. Joulukuussa juhlitaan myös älä petaa sänkyäsi -päivää, jota itse kyllä viettäisin vuoden ympäri, ellei taloudessani asuva toinen henkilö kuuliaisesti petaisi sänkyä joka päivä.

Tänään 5.6. kalenterissa lukee maailman ympäristöpäivä. Katson ikkunasta ulos. Siellä se on, ympäristö, luonto. Se on nyt vihreä ja kukassa, välillä valkean hunnun peitossa. Toisinaan se hehkuu kaikissa punaisen sävyissä. En usko, että kukaan osaa sisustaa kotiaan yhtä kauniisti kuin luonto sisustaa meidän yhteisen kotimme.

Kiireessä sitä välillä unohtaa, miten kauniissa maailmassa elää. Välillä tuntuu kuin kulkisi putkessa silmät ja korvat kiinni. Joskus linnunlaulu kuuluu musiikin alta ja on pakko ottaa kuulokkeet pois korvilta ja kuunnella, miten luonto liikehtii ja ääntelee.

Luonto on läsnä kaikkialla, ja se antaa paljon. Kävely metsässä tuo tyyneyttä. Hiljaisesta vedestä heijastuva sininen taivas saa sepittämään ylistyslauluja maailman ihmeille. Haavan lehtien lepattelu on kuin joku kutittelisi korvia. Helmikuun iltapäivässä lauluaan virittelevä mustarastas tuo lämpöisen muiston keväästä, joka kesää myöten antaa meille sienet ja marjat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maailmassa on paljon myös rumaa luontoa. Luontoa, johon on sotkeutunut jotakin, jota sinne ei kuulu, tai josta puuttuu jotakin, joka sinne kuuluu. Ei tarvitse kuin kävellä kesäiltana kaupungilla huomatakseen, miten välinpitämättömästi ympäristöömme suhtaudumme.

Ympäristöllä ei turhaan ole omaa päiväänsä (kuten ei jääkarhuilla tai unelmillakaan). Se vaatii huolenpitoamme ja rakkauttamme. Se on meidän yhteinen kotimme. Pidetään siitä siis huolta – joka päivä.

Mitä luonto merkitsee sinulle?

asset-5


Maailman ympäristöpäivä tarjoaa ikkunan keskusteluun ympäristön merkityksestä ja tarpeesta suojella luontoa meille ja tuleville sukupolville. Tarkoituksena on rohkaista ihmisiä tarkastelemaan omia luontoon liittyviä asenteita ja ryhtymään ympäristöä vaaliviin toimiin. Ympäristöpäivän teema vaihtuu vuosittain. Tänä vuonna keskitytään ilmansaasteisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s