Ompele kestohedelmäpussi

Muovipussien määrää voi vähentää, jos valitsee kaupassa hedelmäpussien sijaan kestohedelmäpussin. Kestohedelmäpusseja voi ostaa suuremmista marketeista tai tilata internetistä esimerkiksi SPR:n tai Kokkimanin sivuilta. Kestopussit voi ommella myös itse käytetyistä kankaista – kiertotaloutta parhaimmillaan.

32808950571_9788583a02_b

Tämä kestohedelmäpussien ohje on äärimmäisen helppo ja yhden hedelmäpussin ompelee alle viidessä minuutissa. Kaikki turhat kikkailut on jätetty pois, riittää, kun osaa ommella ompelukoneella suoraa ommelta. Materiaaliksi sopii parhaiten ohut ja kevyt kangas. Helpoimmalla pääsee, jos valitsee kankaan, jota ei tarvitse erikseen huolitella. Jos kangas rispaantuu herkästi, reunat voi huolitella esimerkiksi siksak-ompeleella tai taittamalla reunat kaksinkerroin niin, että kankaan reuna jää taitoksen alle piiloon. Kankaan lisäksi hedelmäpussiin tarvitaan ohutta nauhaa noin 60–80 cm.

Kaiva kaappien kätköistä esimerkiksi vanhat valoverhot tai etsi sellaisia kirpputoreilta. Myös ohuet verkkokankaat soveltuvat hyvin kestopussiksi. Itse käytin isovanhempien kaapeissa lojunutta joskus hyttysverkkona käytettyä kangasta, joka oli sopivan ohutta eikä saumoja tarvinnut erikseen huolitella.

32933182065_20f16e2f47_b

32087624394_e843a39287_b32779227722_17343da507_b32115905783_e8fcf5f9a4_b

P.S. Jos  oma ompelukone puuttuu tai ompelutaidot ovat ruosteessa, Turun seudulla asuvien kannattaa käydä tutustumassa Ompelujamit x 100 -tapahtumaan, jossa tarjotaan tunti henkilökohtaista opastusta vaatteiden korjaukseen ja huoltoon.

 

asset-5

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s